| |


 
 |
Tuotteita kriittisille käyttäjille lapsista aikuisiin
Olemme vuosia toimittaneet liimattuja puukomponentteja muun muassa leikkikenttäkalusteisiin. Kehitämme jatkuvasti tuotteitamme kentältä saamamme palautteen mukaisesti. Leikki on lapsen työtä, joten leikkikenttä on lapsen työpaikka. Työvälineiltä odotetaan paljon. Yksi suurimpia ylpeydenaiheitamme onkin se, että olemme saaneet myönteistä palautetta tältä tärkeältä asiakasryhmältä eri puolilla maailmaa.
Leikkikenttäkalusteet ovat vain yksi liimattujen puukomponenttiemme käyttökohteista. Olemme kehittäneet yhteistyössä laitetoimittajien kanssa tekniikan, jonka avulla puu taipuu käsissämme halutunlaiselle kaarelle tai vaihtoehtoisesti pysyy viivasuorana aihiona. Osaamisemme ydin on suurtaajuusteknologiaan perustuva liimauspuristin ja siihen liittyvän liimaus- ja muottitekniikan taidokas soveltaminen.
Laadut:
|
|
|